10 000+
tyytyväistä terveydenhuollon ammattilaista
96 %
sijoitettujen osaajien pysyvyys
5+
vuoden kokemus tekoälypohjaisesta rekrytoinnista

Löydä Uusi Työsi
Terveydenhuollossa Nopeammin
Löydä Uusi Työsi
Terveydenhuollossa Nopeammin

Laukaa etsii lääkäreitä huippupalkalla
See More Job details....
Laukaan sydämellinen kunta sijaitsee 20 km Jyväskylästä pohjoiseen. Lääkäreiden virkamäärä on yhteensä 17 ja siellä työskennellään kahdessa tiimissä sekä vuodeosastolla. Laukaan ehdottomana valttikorttina on hyvä yhteishenki ja yhdessä tekemisen kulttuuri. Ketään ei jätetä yksin ja apua ja tukea saa aina pyytäessä. Laukaan terveysasemalla työskennelleet lääkärit ovat nostaneet ehdottomiksi valttikorteiksi sen, että ohjaustunnit sekä tutorointi ovat aidosti hyvin järjestetty eikä päivän päätteeksi jää rästitöitä odottamaan. Lisäksi monipuolinen työnkuva sektori- ja osastotöineen on koettu vahvuutena. Yhteiset aamukahvihetket ja sopiva sekoitus nuoria ja kokeneempia kollegoita saavat jatkuvasti hyvää palautetta toiminnassa.
Työnkuva: Laukaassa lääkäri pääsee tekemään oman mielenkiinnon mukaan monipuolisesti ajanvarausvastaanottoa, kiirevastaanottoa sekä haluamiaan sektoritöitä. Laukaalla on myös laboratorio sekä kuvantamisen palvelut, jotka helpottavat ja tukevat lääkärin työtä.
Koulutukset ja konsultaatiot: Laukaassa on nimetty kouluttajalääkärit nuorten lääkäreiden kouluttamiseen. Lisäksi kokeneimmilla lääkäreillä on korvamerkityt tutorajat ja konsultaatio on aina mahdollista. Talossa toimii monipuolisen poliklinikkatoiminnan lisäksi psykiatrian, gastroenterologian ja lasten- ja nuorten perhekeskuksen palvelut sekä diabeteksen ja palveluasumisen vastaavat lääkärit, jotka ovat terveyskeskuslääkäreiden konsultoitavissa.
Lääkärit pääsevät hyvin ulkopuolisiin koulutuksiin oman mielenkiinnon mukaisesti. Sisäisiä meetingejä järjestetään viikoittain.
Päivystys: Laukaassa toimii kiirevastaanotto arkisin klo 8–16. Iltaisin ja viikonloppuisin päivystys toimii Sairaala Novassa. Lääkäreillä on päivystysvelvollisuus joko Sairaala Novassa tai Äänekoskella. Vuoroja on noin 1-2 kpl kuukaudessa.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot: Laukaassa palkkaus on erinomainen. Yek-vaiheen lääkärin palkka on noin 7300 €/kk suoritepalkkioineen ja rekrytointilisineen. Erikoislääkärille palkka on noin 9000-9500 €/kk kokemuksesta riippuen. Lisäksi Keski-Suomen hyvinvointialue tarjoaa työsuhde-etuina mm. Smartum-virikeseteleitä.
KOHDISTAMON EDUT: Haluamme parantaa ja kehittää rekrytointiprosessia, työntekijöiden perehdytystä sekä toimipaikan toimintaa yhteistyössä hyvinvointialueiden ylilääkäreiden kanssa. Keräämme palautekyselyn avulla tietoa edellä mainituista asioista lähettämällä kyselyn kaikille kauttamme vähintään 3 kk työsuhteeseen työllistyneille lääketieteen opiskelijoille sekä lääketieteen lisensiaateille. Vastaamalla kyselyyn olet oikeutettu 600 € arvoiseen verovapaaseen palkkioon.
- Nurse
- Full time
- 9000-9500 €
- Helsinki

Super easy 1-2-3 setup
Näin Kohdistamo
toimii

Vaihe 1 – Lataa Kohdistamo sovellus
Lataa sovellus sovelluskaupastasi

Vaihe 2 – Rekisteröidy
Rekisteröidy käyttäjäksi ja liity tänään

Vaihe 3 – Löydä sopiva työ
Selaa ja hae kiinnostavia työpaikkoja

Tekoäly Rekrytoi – Ihmiset Loistavat
Yhdistämme tehokkaan tekoälyn ja ihmislähtöisen lähestymistavan. Autamme terveydenhuollon ammattilaisia ja hyvinvointialueita kohtaamaan nopeammin kuin koskaan.
- Hae muutamassa minuutissa ilman turhaa vaivaa
- Suorat työsuhteet – ei välikäsiä
- Nopea aloitus
Testimonial
Mitä käyttäjät sanovat meistä

"Working with Julian was a transformative experience. Their eye for detail and ability to create mesmerizing visual patterns are unmatched. Every piece brought new depth and fascination."
10/10 recommended
Sarah Zennah
Digital Marketer, Nordic

Communication was clear, and I received responses quickly.

The process was smooth and fast, and I was able to arrange work quickly.